En tiedä johtuiko potkusta vai väsymyksestä vai mistä, mutta mulla ei mennyt oikeasti mikään jakeluun. Mulla oli koko ajan joko kädet, jalat tai pää väärässä paikassa, enkä näin ollen saanut varmaan yhtään hyväksyttävää suoritusta aikaiseksi. Loppupaineissakin käänsin koko ajan selkäni vastustajalle, vaikka mielessäni HUUSIN itselleni, että sinä idiootti, sehän on kaikista huonoin asetelma jos sen sinne päästää. Ei auttanut. Yritin voimalla runnoa itseni parempaan positioon, mutta siinä vaiheessa kun toinen on teknisesti täysin ylivertainen, ja sä vielä annat sille mahdollisuuden siihen, ei paljon voimasta ole hyötyä. Suoraan sanottuna mua vitutti ensimmäistä kertaa kun treenit oli ohi.
Positiivistakin maanantaista kuitenkin löytyi: löysin nimittäin Intersportista tarjouksesta Puman kompressiopökät, jotka olivatkin oiva ostos.
Olin jo pitkään miettinyt 2XU:n kompressiohousujen ostoa, sillä valmentajamme kehui niitä tuossa taannoin kovasti. Pyysinkin ystävääni tuomaan mulle lauantaiselta Helsinki Showdownin messuosastolta sellaiset, mikäli siellä niitä olisi. Onnekseni kyseistä merkkiä ei ollut kisoissa edustettuna, sillä kokeiltuani niitä maanantaina kirosin ne ensiyrittämältä. Matala vyötärörämmäle nimittäin puristi ja kiristi, ja jenkkakahvanikin näyttivät tuplaantuvan siltä seisomalta kun housut päälleni vedin. Bongasin sen sijaan rekistä Puman vastaavat (en tiedä laadullisesti tai kompression tehon suhteen mutta kuitenkin), joissa vyötärö oli mukavan korkea ja kuosikin miellytti. Lisäksi matsku on sopivan liukasta EIKÄ SIITÄ NÄY LÄPI, joka etenkin painissa on osoittautunut hyväksi ominaisuudeksi.
Treeneissä pökät pysyi tosi hyvin päällä, ja ehkä lumevaikutuksena tuntui että veri kiersi koivissa tavallista paremmin. Kaiken kaikkiaan olin todella tyytyväinen löytööni, yhtä ominaisuutta lukuunottamatta: väri ja materiaali takaavat sen, että niin hiki kuin esimerkiksi juomapullosta roiskuneet vesiläiskät näkyvät – ja kauas. Sisäreisien hangatessa yhteen ja hikoillessa, voisi joku tietämätön erehtyä läikän alkuperästä.
Noniin, löytyihän sieltä turhautumisen keskeltä jotain positiivistakin. Tulin muutenkin siihen tulokseen itsesäälissä rypiessäni, että täytyy olla itselleen pikkusen armollisempi, onhan tätä uutta harrastusta takana vasta muutama kuukausi, eikä kukaan ole seppä syntyessään.
Mutta kun mä haluan olla paras.
Nii'in, ei mikään tule ilmaseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti