torstai 15. lokakuuta 2015

TB: THE Wedding

Jotenkin mua on nyt viime aikoina vaivannut aivan järjetön matkakuume. Päädyinkin katselemaan kuvia vuoden mittaiselta ulkomaankomennukseltamme 2011-2012, ja törmäsin hääkuviimme, jotka kuljettivat mut taas takaisin siihen täydelliseen päivään.



Olimme asuneet vuoden Thaimaassa, ja kotiinpaluu läheni uhkaavaa vauhtia. Olimme saaneet halvat lennot Bangkokista Malediiveille, ja eräänä iltana ennen lähtöä päätimme extempore menevämme siellä naimisiin. Otin yhteyttä majoituksemme omistajaan, joka lupasi hoitaa kaiken alusta loppuun. Täytyy myöntää, että vähän epäilytti, mutta päätin luottaa siihen, että he osaisivat asiansa.




Ja osasivathan he. Meille oli varattu pieni saari (siis miettikää, ihan vain meidän käyttöömme sen päivän ajaksi!), ja meidät kuljetettiin sinne moottoriveneellä. Minun onnekseni siis kampauksella ei ollut niin väliä, pilalle se olisi mennyt kuitenkin, joten sutaisin vaan jotain pientä kikkuraa päähäni ja tökkäsin kukkasen paikoilleen, se saisi nyt kelvata. 

Määränpäähämme meidät saattoi lauma delfiinejä, jotka viihdyttivät meitä tempuillaan. Oli jotenkin todella epätodellinen fiilis, enkä oikein vieläkään voi uskoa, että olimme niin etuoikeutettuja. Malediivit kohteena on muutenkin kaikin puolin aivan uskomaton, ja sinne kannattaakin suunnata nyt: paikalliset arvioivat, ettei koko paikkaa ole enää 5-10 vuoden päästä, sillä atollien korkein kohta on vain kolme metriä merenpinnan yläpuolella, ja napajäätiköiden sulaessa ja merenpinnan noustessa, tulee tuo lumoava kohde katoamaan tulevaisuudessa. 





Perille päästyämme meitä oli vastassa paikallinen tanssi- ja soittoryhmä. He hymyilivät, nauroivat, lauloivat, soittivat ja tanssivat, enkä olisi voinut toivoa parempaa vastaanottoa. Tuli heti olo, että tästä päivästä tulisi just eikä melkein meidän näköisemme. 








Seremonia oli kaunis ja "pappi" hoisi hyvin asiansa, vaikkei nyt ehkä ihan ammatiltansa varmaan mikään kirkonmies ollutkaan. Silläkään ei ollut väliä, sillä Malediiveilla suoritettu vihkiminen ei ole Suomessa lainvoimainen, ja meidän täytyikin sitten myöhemmin käydä virallistamassa liittomme maistraatissa.





Meille oli katettu rannalle aivan uskomaton illallinen. Oli hummeria, mereneläviä, paikallisia makuja, alkoholitonta boolia ja aivan uskomattoman maukas sekä kaunis kakku. Syötyämme ja nautittuamme suuntasimme takaisin majoitukseemme. Huoneemme oli koristeltu ruusun terälehdin ja onnittelutekstein. Päivä oli täydellinen.








Loppuun vielä hyvä tipsi Malediiveille haluavalle: sinne myytävät pakettimatkat ovat todella kalliita, joten me toteutimme reissumme hieman eri tavalla. Bangkokista saimme edestakaiset lennot 300 euroa per naama, ja majoituimme paikallisten asuttamalla atollilla, muistaakseni 20 euron hintaan per yö JA hintaan sisältyi aamupala sekä päivällinen. Saari oli muistaakseni nimeltään Maafushi ja yöpaikkamme Arena Lodge. Henkilökunta oli aivan mieletöntä, tilat siistit ja ruoka ihan mielettömän hyvää. Lisäksi paikka järjestää jos jonkinmoista tekemistä kalastusreissuista vierailuihin viiden tähden resorteissa, joissa yksi yö maksaa lähemmäs 3000 euroa.

Teimmekin useamman koko päivän mittaisen reissun erilaisiin resorteihin: Malediiveillahan meininki on sellainen, että yksi atolli on yksi resorti, joten nähtävää kyllä riitti koko päiväksi. Kävimme myös kalassa ja snorklaamassa, mikä on aivan ehdoton Malediiveilla kävijälle – vesi on niin kirkasta, että pohjaan näkee syvemmälläkin ja riutat sekä siellä asustelevat fisut luovat sellaisen väriloiston ympärilleen, etten kauniimpaa ole kyllä koskaan nähnyt. Sukellustakin toki on mahdollista paikassa harrastaa, mutta mulla ei riittänyt siihen uskallus.













Happiest days of my life.


2 kommenttia:

  1. Oi miten ihan kaunis pari <3 ..ja nyt tuli itselläkin matkakuume, kiitos siitä! ;D

    VastaaPoista