Kun beibi tuli taloon – karvanaamojen näkökulma

Raskaana ollessani etsin kuumeisesti kokemuksia vastasyntyneen vauvan tuomisesta koiratalouteen, mutten löytänyt kauhean montaa blogimerkintää aiheesta. Olin todella peloissani Viljamin ja kahden koiramme ensikohtaamisesta ja maalailinkin erittäin tummia uhkakuvia siitä, kuinka joutuisimme lopulta luopumaan koiristamme niiden suhtautuessa jotenkin väärällä tavalla uuteen tulokkaaseen.

Pelkoni oli onneksi aivan turha.

Tämä tässä on Kaffi. Kolmevuotias neitonen, jota jännitin ehkä vielä enemmän kuin toista koiraamme. Kyseessä on maailman lempein ja fiksuin koira, joka kuitenkin on sataprosenttisesti minun koirani. Olemme harrastaneet yhdessä vaikka mitä, mm. agilitya ja tokoa, joten ollaan jotenkin hitsauduttu tässä vuosien varrella paljon enemmän yhteen kuin Kaffi ja mieheni. Neiti on myös osoittanut aikaisemmin lapsien vieraillessa hieman mustasukkaisuuden merkkejä haukahtelemalla ja tulemalla minun ja vieraan väliin, kuitenkaan koskaan mitään sen vakavempaa tekemättä.

Kun Viljami saapui, ei mustasukkaisuudesta ollut tietoakaan. Kaffi omaksui heti isosiskon roolinsa ja aina vauvan itkiessä tuli hakemaan minua tai miestäni, jos emme heti ehtineet reagoida. Kaffi myös hieman vahtii Viljamia ja tarkkailee herkeämättä, jos joku vieras pitelee poikaa sylissään, muttei ole osoittanut minkäänlaisia uhkaavia tai aggressiivisia merkkejä. Onneksi.

Tämä puolestaan on Mölö. Kaksivuotias taulapää, joka ei ehkä lukeudu niihin penaalin terävimpiin kyniin. Lenkillä Mölö kävelee päin valotolppia ja poissaollessamme lukitsee itsensä johonkin huoneista ja on perin loukkaantunut pois päästessään – ei siis ehkä ole epäselvää kumpi koiristamme on se "master mind". Vauvan tullessa kotiin ei Mölö oikein edes tajunnut jonkin muuttuneen. Viljami saa elää omaa elämäänsä Mölön eläessä omaansa, joten aika rauhaksiin heidänkin ensitapaamisensa sujui. Kuitenkin aina silloin tällöin Mölökin osoittaa jonkinasteista kiintymystä Viljamia kohtaan: mikäli Viljami on nukahtanut vaikka sohvalle, menee Mölö hyvin lähelle nukkumaan, painaa päänsä Viljamin syliin tai päätä vasten. Satunnaisia pusuja käydään myös antamassa aina Vilkun leikkiessä lattialla.

Tämän läpikäyneenä uskaltaisinkin väittää, että koirat kyllä vaistoavat vauvan olevan pieni rääpäle, joka tarvitsee hellää huolenpitoa. Tottakai pitää olla varovainen lapsen ja koiran ollessa samassa huoneessa mutta pääasiassa ainakin meidän ADHD:t ovat aivan eri koiria kun Viljami on lähettyvillä. Tietysti meillä on vielä se turkistarepimis- ja kiusaamisvaihe vielä edessä päin, joten tilanne saattaa toki muuttua radikaalistikin, mutta so far so good. :)