Tokat vapaaottelutreenit...

Hikoilin varmaan vielä kolme tuntia treenien jälkeenkin.

… meni kyllä taas perille. Tuttu reisihippa veti koivet jo heti alkuun aivan juntturaan ja siirryttäessä potkutekniikoiden harjoitteluun oli tasapainoni lievästi sanottuna hakusessa maitohappojen kivasti kutitellessa kroppaani päästä varpaisiin. Vaikeuksia aiheutti myös lähes kahden vuosikymmenen mittainen futistaustani: laukaistessa vauhti ja voima haetaan vähän viistolla heilautusliikkellä, toisin kun vapaaottelussa olisi parempi ladata mahdollisimman suoralla liikeradalla, jotta vastustajan on mahdollisimman vaikea arvata ennalta mitä tuleman pitää. Mulle ei myöskään ole valitettavasti siunaantunut tippaakaan venäläisgeenejä, koipeni ovat nimittäin moneen tilanteeseen vähän turhan lyhyet, ja potkiessani minua pidempää pariani jouduinkin melkein varvistamaan tukijalalla ylettääkseni haluttuun kohtaan. Vaikea kuvitella, että tällainen potkutyyli saisi kauhean suurta vahinkoa aikaiseksi heikommassakaan vastuksessa. :D

Potkujen lisäksi treenailtiin jo ekoista treeneistä tuttua etu- ja takasuoraa. Etusuorasta tekee vaikean se, että se tulee suorittaa vasurilla, jonka hallitseminen on kaikessa muussakin tekemisessä jo todella vaikeaa, saati sitten että pitäisi ladata täysillä sillä vastustajaa. Takasuoraan saa paljon enemmän voimaa ja se tuntuukin paljon paremmalta, mutta liikkeen pitäisi lähteä sähköiskun lailla takana olevasta oikeasta jalasta, josta se jatkaa matkaansa nyrkkiin. Jos tässä onnistuu, voima ei tulekaan lyövästä kädestä vaan se saadaan aikaiseksi käyttämällä koko kroppaa. Yksinkertaiselta kuulostavia muuveja mutta todellisuudessa vaativatkin paaaaljon enemmän harjoittelua kuin olisin uskonut. 

Hammassuojat DONE. Valmis kehään? 

Koutsi kysäisi myös ohimennen tavoitteistamme sekä halustamme päästä ottelemaan. Alkeiskurssin päättyessä on nimittäin mahdollista PYRKIÄ kisaryhmään mikäli ottelemisesta on kiinnostunut. Sana pyrkiä on korostettuna siksi, ettei kisaryhmään pääse, elleivät koutsit näe sinussa potentiaalia. Ei siis riitä, että olet kovassa kunnossa ja ahkerasti käynyt kaikissa treeneissä, jos ammattilaiset eivät näe sinussa niitä ottelussa tarvittavia ominaisuuksia. Tämäkin kertoo karua tarinaansa siitä, että kyseessä ei ole ehkä se turvallisin laji ja niin kilpailijan kuin valmentajienkin täytyy olla sataprosenttisen varmoja siitä, että kehään astuu täysin valmis ja kykenevä ottelija. 

Tästä huolimatta nostin reippaasti käteni valmentajan tiedustellessa halukkuuttamme. Aion ainakin yrittää ja tehdä parhaani päästäkseni tavoitteeseeni, mutta tavallaan vaikka pettymys onkin suuri mikäli mua ei kisaryhmään huolita, niin tiedän ainakin että se on vaan mun oman turvallisuuden takia ja luotan täysin valmentajieni arvostelukykyyn. Jään jännityksellä odottamaan mitä tuleman pitää ja mihin tästä mun kääpiökropasta oikeasti on. 

Loppuun vielä pieni motivaatiopläjäys koskien tätä maagista lajia.

Rounda Rousey. Ehkä maailman kovin mimmi. Täysin suvereeni naisten UFC:n hallitsija. Ja älkää nyt ymmärtäkö mua väärin, en todellakaan ihannoi mitään turpaan mätkimistä tai aggresiivisuutta, vaan nyt lajia kokeilleena ja siihen täysin hurahtaneena toi fysiikka ja tekniikka sekä silkka ylivoimaisuus saavat tällaisen lapsen kengissä olevan amatöörin haluamaan lisää, odottamaan seuraavia treenejä entistä enemmän. Katson Rouseyta ylöspäin samalla tavalla kuin pikkufutarit Christiano Ronaldoa tai jääkiekkoilijat Teemu Selännettä. Joka lajissa on oma ikoninsa, joka potkii treenajia perseelle ja saa tavoittelemaan samanlaista osaamista, ja ainakin itselle nämä oman alansa supertyypit on todella tärkeitä motivaationnostattajia ja ylläpitäjiä. 

Nyt pyykkäämään ennen pikkujäbän heräämistä, että on sitten jotain päälle pantavaa illan lukkopainiskeluun. :)

AINIIN peeäs. Huomenna päästään kavereiden kanssa vähän tuulettumaan kun Viljami menee kummitädilleen hoitoon. Kokeilin ihan vitsillä muutamia vanhoja housujani sekä paria hametta ja GUESS WHAT! NE MENI PÄÄLLE eikä edes näyttänyt kauhean pahalta. JIHUUUUU!